Hehee, ihan alkuun pitaa mainita, että jos kirjain Ä puuttuu vahingossa välillä, niin älkää ihmetelkö! Tuntuu nimittäin ihan hirveän oudolta kirjoittaa suomalaisella näppäimistöllä ja vaatii ajattelua, että muistan painaa ä-nappulaa aan sijasta. :)

Saavuin juuri omaan Kotkan kotiini. En tosin ole kuin huomisaamuun, koska menen junalla Virroille perheen luo. Ei kyllä harmita yhtään, että on ollut koko syksyn Afrikassa.. Nimittäin Helsingissä eika Kotkassa ole lunta yhtään, ei senttiäkään! Kylmä viima ja pieni tihkusade oli meitä vastassa. :/

Lento meni hyvin. Vaihdoimme konetta Istanbulissa ja kaikki meni hyvin. Laukut löysivät tiensä myos Helsinkiin, onneksi! :) Nyt se on sitten kai reissu niinkuin virallisesti ohi. :/

On kylla niin sekavat tunnelmat, taas kerran. Toisaalta olen onnellinen, en malta odottaa, että nään etenkin koirani, mutta toisaalta olen samaa aikaa jotenkin surullinen ja haikea. Varsinkin kun Sari lähti vanhempiensa kanssa kentältä pois, niin oli pakko tirauttaa pari kyyneltä. En oikein osaa sanoa, mikä on päällimmäisin tunne. Siinä oli vähän kaikkea sekaisin. Jotenkin myos jännittää hirveästi mennä ja nähdä ihmisiä.. Eikä vain ihmisiä, vaan myös koiria. Olen odottanut niin kauan niiden näkemistä ja pelottaa oikeasti, muistaakokaan ne enää emäntäänsä..

Koko aika Afrikassa meni ilman mitään suurempia ikävöintejä. Toki aina välillä tuli joku kaipauksen aalto, mutta yleensä vain silloin jos silittelin muiden koiria, katselin omien koirieni valokuvia tai kuulin joululauluja. :D Jos noista asioista pysyi erossa, niin meni ihan kevyesti.

Mutta hohhoh...en voi uskoa, etta olen Suomessa. En voi uskoa, että olen ollut 3.5 kuukautta poissa. En voi uskoa, että joulu on ensi viikolla.