Vihdoinkin paasimme tanaan harjoitteluun! Ja emme olisi varmaan sinnekaan paasseet, jos emme olisi itse olleet niin aktiivisia asioiden kanssa. Toisin sanoen, taytyy pitaa itse huoli siita, etta paasee harjoittelemaan sovitusti, muuten kukaan ei tule hakemaan kotoa, vaikka meilla ei mitaan tietoa mistaan olisikaan. Tanaan siis alkoi kotisairaanhoito 2 vkoa. Se on Mapale Health Centerissa keskustassa, jonne kuulemma pitaisi olla kyyditys. Kuitenkin meille sanottiin, etta jos kukaan ei tule aamulla 7.30 hakemaan, niin menkaa taxilla. Jaahas, vai niin.... No, kasitin etta muitakin opiskelijoita olisi lahdossa, mutta aamulla minun ja Sarin lisaksi ketaan hoitajaopiskelijaa (heidat erottaa, kun taalla on tapana kayttaa tyopukuja jo ulkona!) ei ollut missaan. Minulla ei myoskaan puhelin toiminut, etta olisi voinut soittaa vastaavalle opettajalle. Niinpa otimmekin taxin keskustaan terveyskeskukseen taysin tietamatta mistaan mitaan muuta kuin juuri ja juuri paikan nimen. Oli vain pakko menna kysymaan pihalta seisoskelevilta opettajilta ja oppilailta ja nayttaa yliopiston paperia. Kaikki olivat kuitenkin auttavaisia ja yksi vanhempi hoitaja vei meidat toimistoon tms. josta loytyikin papereita meista ja tulostamme. Han esitteli meille terveyskeskuksen. Tanaan tyoskentelimme paikassa, joka lahinna vastaa Suomen neuvolaa. Se oli kylla mielenkiintoista. Taalla ei ole sellaista kotisairaanhoitoa kuin Suomessa, enka tieda, olemmeko koko jakson tuossa ns.neuvolassa. Aamu alkoi silla, etta joukko raskaana olevia ja synnyttaneita naisia kokoontui sisapihalle penkeille ja oli laulutuokio! En ymmartanyt sanaakaan tumbukan kielista laulua, ainut mita osasin oli vain taputtaa muiden mukana. Se oli kylla ihan hienoa kieltamatta, vaikka aika hassua. Potilaat istuivat ja hoitajat heidan edessaan ja kaikki lauloivat yhdessa ja taputtivat kasia. Ja kaikki lauloivat ja lujaa. Kaverini sanoi, etta joku oli sanonut hanelle, etta laulettiin siita, miten kivaa on tulla "klinikalle" ja kuinka se on hyva asia. :D Sen jalkeen teimme paperilapuista vuoronumerot 1-100 ja jaoimme ne. Sitten alkoivatkin tutkimukset. Yhdessa huoneessa otettiin vastaan raskaana olevat ja toisessa synnyttaneet. Oltiin molemmat aluksi yhden katilon kanssa vastaanottamassa raskaana olevia. Se katilo antoi meidan painella vatsaa ja opetti, miten paa tuntuu ja selka yms. Sitten saimme myos kuunnella sydanaanet sikiolta. Taalla on kaytossa viela se vanhanaikainen metallitorvi, jonka lapi kuunnellaan, ei mitaan elektronisia ultraaanilaitteita. Mina sain pari kertaa myos kuunnella, mutta en kuullut mitaan. katilo sanoikin, etta se on joskus vaikeaa aluksi. Sari jai sitten raskaanaolevien pariin, ja mina lahdin toisen katilon kanssa toiseen huoneeseen, jonne tuli aiteja ja vauvoja tarkastukseen. Aideilta katsottiin iho ja limakalvot suusta ja silmista anemian varalta ja vauvalta napa, iho ja yleiskunto ja jantevyys nostamalla vauva ilmaan. Ei kuitenkaan mitattu mitaan verenpaineita tms. Kolmannessa huoneessa, jossa myos olin, oli viela verikokeet. Siella mitattiin hemoglobiini ja otettiin HIV- ja syfilis eli kuppatestit. Mina kirjoitin tuloksia ylos potilaiden terveyskortteihin. Oli kylla mielenkiintoista katsella liuskoja ja oli hyva huomata, etta vaikka HIV onkin yleinen infenktio taalla pain maailmaa, niin suunnilleen 50 naisesta vain muutamalla oli HIV-testi positiivinen ja suurimmalla osalla negatiivinen. Meilla oli lyhyt paiva, mutta taytyy sanoa, etta olin kylla valilla aika ulkona kaikesta. Mutta ehka se tasta alkaa nyt selkiamaan. Oli kuitenkin mukava jo paasta harjoitteluihin.

Saimme lainaksi pari Afrikasta ja Malawista kertovaa kirjaa, joten aloimme eilen iltana vahan suunnitella viikonloppureissuja ja muutakin. Mitaan ei ole lyoty viela lukkoon, mutta ajattelimme Sarin kanssa lahtea perjantaina harjoittelujen jalkeen Nkhata Baylle, rannalle ja viettaa siella viikonlopun. Siella on parikin halpaa hotellia tms. jossa voi olla yota.