Hei taas kaikki ihanat ihmiset!

Minulla on viikon jalkeen niin paljon asiaa, etta luultavasti en edes muista tahan kertoa kaikkea. Omaa paivakirjaani olen pitanyt, kuten tavallista. Ensinnakin, meilla ei ole vielakaan alkaneet harjottelut. Tanaan piti alkaa, mutta yllariyllari tuli esiin taas asioita, joita piti toimitella, ja joista meilla ei ollut hajuakaan. Kavimme esim. passikuvissa. Huomenna ehka toivonmukaan paastaan jo tekemaan jotain hoitamiseen liittyvaa. Kavimme kyllakin yksi paiva tutustumassa Mzuzun keskussairaalaan, joka oli sokkeloinen paikka. Me olemme kuitenkin menossa pienempaan "health centeriin" aluksi kotisairaanhoidon jaksolle.

Nyt tuntuu jo hiukan silta, etta elama taalla sujuu jo vahan helpommin, vaikkin itseani arsytti tanaankin, kun meilla olisi viikko ollut aikaa hoidella asioita, mutta kukaan ei niista muistanut meille puhua. Malawilainen tapa on mita ilmeisimmin suorittaa asioita kaikessa rauhassa, ja meidan hoitsukampuksemme paallikko sanoo minulle jatkuvasti, etta "Don't you worry"...

Mzuzu on kaupunkina kaikkea muuta kuin natti tai kaunis. Ok, luonto on kaunista siella missa sita on, mutta keskusta on haiseva, likainen ja ahdas ja taynna ihmisia suoraan sanoen. Nyt siihenkin on jo muutamien kayntien jalkeen alkanut tottua. Vetta meilla ei tule melkein koskaan - on harvinaisempaa, etta sita sattuisi tulemaan, viime viikollakin ehka 2 paivaa seitsemasta tuli vetta. Aluksi sekin arsytti, lahinna suihkun ja vessan takia, mutta nyt siihenkin on jo tottunut. Ostin itselleni malawilaisen prepaid-kortin, eli mulla on numero, mutta jostain syysta en saa yhden yhtakaan viestia takaisin Suomesta eli se on periaatteessa ihan turha teille suomen ystavilleni. :) Ja viela, kun viikon nettikatko tahan paalle, niin tuntui tosi kivalta olla taalla Jumalan selan takana ilman mitaan yhteyksia ulkomaailmaan.

Mutta, kuten toivon, niin pahin on ehka toivottavasti jo ohi, vaikka taitaa tahan kaikkeen menna enemmankin kuin viikko tottuessa. Olemme loytaneet vetta ulkoa ja lammittaneet hellalla ja pesseet ja pyykanneet (sahkot pelaa ihan hyvin), ja enaa minua ei se vesijuttukaan niin paljoa haittaa, kun on jot vahan tottunut. On ollut ihanaa, etta aiti soitti minulle eilen ja sain jutella ja kysyttya koiristani, miten ne voivat (KIITOS! Ja hyvin voivat. :). Minusta tuntuu, etta olen tehnyt taalla ihan hirveesti ns. hyodyllisia asioita kuin jos vertaa elamiseeni Suomessa. Ei ole nettia eika telkkaria, joten olen opetellut vanhat hyvat korttipelit Sarin kanssa uudestaan ja loytanyt taas pitkasta aikaa uutta iloa lukemisesta. (luen englanniksi ja suomeksi) Olen kaynyt yliopiston alueella juoksulenkilla, vaikka normaalisti inhoan juoksemista. Olen opetellut laittamaan ruokaa ja pyykannyt kasin.

Viime viikko siis on kulunut aika paljon kaytannon juttujen hoitamisessa yms. Olemme yleensa aamupaivisin maanneet takapihallamme ja ottaneet aurinkoa. En malta odottaa, koska paasen nakemaan tata maata ja esim. sinne Malawi-jarvelle.

Olemme myos tutustuneet ihan hirveasti uusiin ihmisiin. Viimeksi kun kirjoitin, kerroin saksalaisesta Jessicasta. Hanen lisaksi tapasimme 2 englantilaista opettajaa (hoitajia), jotka esittelivat yliopiston harjoittelutilat. Yllatyin, miten hyvin heilla oli kaikkia valineita ja laitteita koululla: lahes yhta hyvin kuin meilla ellei jopa paremminkin.

Tutustuimme myos kandalaiseen ryhmaan, muutamaan poikaan ja tyttoihin, jotka asuvat meita lahella. He ovat taalla myos vapaaehtoisina, opettajina osa. Yksi paiva kavimme lounalla ravintolassa heidan kanssaan. Haluan kuitenkin kertoa perjantai-illasta teille, joka oli ehka tahan astisen elamani hauskin ilta... :D

Menimme kanadalaisten luokse illalla "muutamille drinkeille". Heidan "muutamat" voisi kertoa oikeastaan kolmella. Ja, kirjoitan tata yhta rehellisesti kuin omaa paivakirjaani, en ole pitkaan aikaan juonut taas maarallisesti yhta paljon alkoholia kuin silloin. En kuitenkaan liikaa, vannon sen. Menimme pienten alottelujen jalkeen syomaan intialaiseen ravintolaan. Ruoka oli hyvaa. Intialaisesta takaisin Malawiin, menimme malawilaisen hotellin yokerhoon. Emme menneetkaan milla tahansa taksilla, vaan kuorma-auton lavalla istuen. Taytyy sanoa, etta emme ikina paatyisi Sarin kanssa kaksin sellaiseen kyytiin, emmeka edes liiku kaksin pimealla, mutta silloin meita oli noin 13 hengen ryhma. Se oli hauskaa. Kiisimme yon poikki pitkin Mzuzun mutkaisia ja hiekkaisia teita, ja se oli paljon hauskempaa kuin mikaan abiajelu rekan lavalla koskaan. Se oli niin hauskaa, etta oli pakko huutaa. Kanadalaiset sanoivat, etta he tekevat aina noin, ja ovatpa hekin viela hengissa. Yokerho oli ihan samanlainen kuin suomalaiset, tosin pienempi. Oli discovalot, tanssilattia, baaritiski ja hyvaa musiikkia. Ja tunkeilevia malawilaisia. Mulla oli oikeasti todella hauskaa heidan kanssaan. He olivat todella ystavallisia ja mukavia. Toisella kanadalaispojista, suloisemmalla ;), on Afrikka-kirja, jonka me aiomme lainata hanelta. Sen illan jalkeen ja ansiosta tulin todella iloiseksi, ja tuntuu, etta tama toinen viikko jo alkaa jo sujua rutiininomaisemmin ja helpommin.

Vaikkakin oletin jo tanaan paasevani harjotteluun, toivon paasevani sitten huomenna. Odotan sita kuumeisesti, mutta samalla minua jannittaa aarettoman paljon. Kun kavimme vierailulla sairaalassa, toiset opiskelijat ja hoitajat olivat aarettoman iloisia ja ystavallisia, toiset tuijottivat meita vakavina ja saivat tuntemaan vahan suurempaakin jannitysta. Tuijotusta olemme saaneet kylla osaksemme, mutta olemmehan taalla kanadalaisten lisaksi suunnilleen ainoat valkoiset. Nyt voin hyvinkin tietaa, milta ala-asteella islamilaisesta tai tummaihoisesta tytosta tuntui seista luokan oviaukossa, kun opettaja esitteli hanet muulle luokalle. Ja suomalaiset ovat viela pahempia. Malawilaiset tulevat juttelemaan ja ojentamaan katensa sentas.

Ja viela haluan kertoa yhden kaytannon asian, johon en ole vielakaan tottunut: nimittain maksaminen taalla ja rahat. Rahayksikko on kwacha, ja 1000 kwachaa on suurinpiirtein 4 euroa. Kun Suomessa olen tottunut maksamaan euroilla, pareilla, kymmenilla, niin taalla kauppalasku voi olla tuhansia tai kymmenia tuhansia ja silti olla paljon pienempi kuin Suomessa. Kun en loista matikassa, on hirvean vaikea varata rahaa kauppaan ja varsinkin kiireessa koota monista pienista seteleista oikea summa.

Pitakaa siella Suomessa huolta itsestanne. Kirjoittelen taas kun pystyn.

-Pauliina-