Taas on 1.5 viikkoa vierahtanyt ilman nettia, ja tuntuu kuin olisi kulunut muutama paiva. Paljon on taas tapahtunut. Ensinnakin, kavimme Sarin kanssa viikko sitten la-su Nkhata Baylla jossa ihan vain rentouduimme, uimme ja otimme aurinkoa. Sielta palattuamme sairastuin heti su-ma yona mahatautiin. Olinkin olettanut sen iskevan jossain vaiheessa, toivon mukaan nyt on vain kahta parempi vastustuskyky. Yon jatkuneen yhtajaksoisen ripuloinnin ja maanantain kestaneen oksentamisen jalkeen mulla oli sellainen olo, kun kehosta olisi imetty jokainen nestepisara. Siita kuitenkin toinnuin niin, etta tiistaina paasin jo harjoitteluun tk:seen ennen Nkhataan lahtoa uudelleen. Tiistaina toissa yksi hoitaja pyortyi - ilmeisesti lampouupumus. Tilanteen hoito ja seuraaminen oli kylla melko mielenkiintoista. Ensin kannoimme naisen lattialle makaamaan, jonka jalkeen kaikki hoitajat haippasivat johonkin. Mina en vain viitsinyt lahtea, enka voinut jattaa sita yksin. Hetken kuluttua kaikki tulivat takaisin valineiden kanssa: oli malariatestia ja tippapusseja. Se on tietysti hyva, etta tietamysta on, mutta on hauskaa, kun aina ensimmaisena ollaan tyrkyttamassa malariatesteja. Kun minullakin oli mahatauti, niin sama ilmio - kaikki yrittivat saada minua malariatestiin.

Viimeiset 5 paivaa olimme Nkhata Bayssa, tosin eri retkeilymajassa kuin viimeksi. Nyt olimme paikassa nimelta Butterfly Space (edellinen Mayoka Village). Pienten vaarinymmarrysten kautta paastiin perille, ja perilla kaveriltani Sarilta nyrjahti nilkka. Oli lupaava alku, mutta siita toivuttiin. Keskiviikko kului rannalla ystavien kanssa. Torstaina alkoi sukelluskurssi. Ekana paivana kavimme lapi laitteita ja tietysti joka paiva kavimme teoriaa ja oli valitesteja ym. Ekana paivana jo paasimme veteen kamojen kanssa (rantaveteen). Ensimmaista kertaa veden alla hengittaminen oli outoa. Ei meinannut luottaa itseensa eika laitteisiin. Valilla myos kieli tuotti vahan hakaluuksia harjoituksia tehdessa. Sari oli korvaamaton apu. :) Kaikista tehtavista kuitenkin pitkin kurssin selviydyin! Olen kylla tavattoman ylpea itsestani, koska sukellus on aina vaikuttanut jannittavalta, mutta toki kiehtovalta. En kuitenkaan uskonut, etta joskus oikeasti tekisin taman. Se oli kuitenkin aarimmaisen hienoa. Malawijarvesta on peraisin iso osa akvaariokaloista, ja olen nahnyt kalaparvia ja uinut kalaparvissa, joissa on kaloja erilaisissa sateenkaaren vareissa (esim. keltaisia, violetteja, raidallisia, sinisia...) Nain myos 2 kertaa violetti-valkoisen taskuravun. Se oli kylla hienoa. Kun olimme jarvessa, niin koralleja ei nae, mutta hienoja maisemia siltikin. Viimeisena paivana, sunnuntaina, oli vahan vaikeampaa. Oli kauhea aallokko ja pintavirtaus oli hyvin voimakasta. Minulla oli vaikeuksia paasta pohjaan, koska meinasin juuttua juuri virtaukseen aina. Kurssin pitaja lupasi meille 2 ilmaista sukellusta, eli menemme viela ryhmana uudestaan joskus lokakuussa.

Nyt taytyikin sitten jo palata arkeen taas. Tanaan olimme ekaa paivaa keskussairaalan lastenosastolla. Tanaan seurasimme vain paaasiassa, toivottavasti huomenna paastaan jo tekemaan jotain. Taas on ihan sellainen olo, etta on aivan pihalla kaikesta.

Piti muuten viela kertoa, etta Nkhata Bayssa (kyla siis jarven rannalla) on aivan ihania lapsia. Kaikki lapset aina tuelvat tervehtimaan tai huutavat pihalta, etta "hello" ja heiluttavat. Ja lopuksi viela patka laulusta, joka sopii hyvin tunnelmiin:

"...Mä oon kujia kulkenut
jäljessä lapsien parvet

Niiden silmissä iloa
ja kovan elämän arvet

Sydän huutamaan jää joka hetkeen
mutta tartun niihin muistoissa

Vaikkei tavattais koskaan
kaikki kulkee mun matkassa

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa..." (Haloo Helsinki)