Tanaan oli vahan "turha" paiva taas leikkurissa. Oli pari hataleikkausta, mutta oli oikein tylsaa ja rauhallista muuten. Yksi opiskelijakaverimme sanoi nimittain aamulla, etta ei voida leikata muuten kuin jos tulee hatatapauksia, ei ole happea... Eilinen oli kylla opettavainen paiva ja taalla on pari anestesialaakaria, jotka tykkaavat opettaa meille kaikenlaista (olemme paaosin anestesiapuolella nama kaksi viikkoa). Yksi esim. ei pida mitaan kiiretta potilaan intuboinnissa, vaan esittelee meille kaikessa rauhassa kurkunkantta ja nakymaa ihmisen kurkussa. :D ja sanoi, etta me sitten intuboidaan seuraavalla kerralla. Taas on luottamus meihin kova, kun kukaan ei edes kysy, olemmeko edes harjoitelleet sita ikina. (Mutta kylla, olen kerannyt viime kevaana koulussa intubaatiokorttini nukella tayteen.) Toinen esim. kaskee meidan vetaa hanskat kateen ja tunnustella potilaan napatyraa ihon lapi. Meidan paikallisia opiskelijakavereita leikkurista ovat mm. Constance, Gloria, Luke, Richard ja Francaise ja yksi jolla on liian afrikkalainen nimi muistaa. :D Heidan harjottelu paattyy tahan viikkoon, joten ensi viikosta voi tulla astetta tylsempi.. Oli todella kiva tutustua paikallisiinkin opiskelijoihin. He ovat hauskoja ihmisia.

Hapen lisaksi taalla on pulaa myos bensasta. Ei ole tosin eka kerta. Taalla on valehtelematta kilometrien pituisia taksijonoja tien varressa, kun kaikki jonottavat bensa-asemalle. Luonnollisesti se vahan vaikeuttaa taksien saantia. Jostain syysta normaalitilannetta jopa vahan kaipaa, kun siihen on tottunut. (Normaalitilanne on, etta kaikki juoksevat kilpaa taksiasemalla ja suunnilleen tappelevat asiakkaista.) Huomenna olemme menossa kanadalaisten kanssa jarvelle, Nkhata Baylle. He lahtevat iltapaivasta, mutta mina ja Sari lahdemme jo aamulla. Saamme nimittain kyydin ilmaiseksi, tai ok, kylla me vahan rahaa annamme. Asumme nimittain Guest House 5:ssa jossa on yksi huone tyhjana. Vuokranantajamme aina silloin talloin tuo sinne vieraita 1-2 yoksi. Eilen meille tuli kamppiksiksi pari miesta. He kuitenkin vaikuttavat ainakin tosi mukavilta, ystavallisilta ja asiallisilta. He ovat menossa huomenna Nkhataan, joten me mennaan heidan kyydissa.

Muuten iltamme ovat olleet oikein hiljaisia ja rauhallisia talla viikolla. Laskin juuri, etta perjantaina olemme olleet 7 viikkoa taalla ja matkamme on puolivalissa! En tajua, mihin tama aika on mennyt. Joskus iltaisin on tylsaa, mutta silti (varsinkin kun on tekemista) aika kiitaa taalla ihan mieletonta vauhtia. Ei kylla tunnu silta, etta olisi jo ollut taalla niin kauan. Muistan kun ensi kerran tulin Afrikkaan, siis todelliseen Afrikkaan, olin ihan ihmeissani ja toisaalta ihailin nakymaa, joka oli niin erilainen. Nyt kaikkeen afrikkalaisuuteen on jo todellakin niin tottunut, ettei niita enaa ihmettele tai kiinnita huomiota. Yksi poikkeus kuitenkin on: en ole tottunut enka IKINA totu otokoihin, jotka ovat vain lisaantyneet kampassamme. Yksi paiva meinasin kaytavalla astua ihan jarkyttavan suuren hamahakin paalle. Se muistutti pikemminkin tarantellaa. Kiljuin niin paljon, etta Sari alkoi kiljumaan huoneessaan vain koska mina kiljuin. Sellaisella kolmemetrisella harjalla sain sen huiskittua ampariin ja kannettua ulos, mutta jalkani olivat ihan vetelat viela pitkaan sen jalkeenkin... Muuten kylla mikaan ei oikeastaan enaa yllata taalla. Taalla voi oikeasti tapahtua kaikkea. Yllattavaa kylla oli, etta meilla toimi juuri vedet 4 paivaa perakkain ilman mitaan katkoja!

Hyvaa syksya teille kaikille siella Suomessa! Tuntuu niin oudolta sanoa, etta syksya, koska viimeksi viela oli kesa siella ollessani ja taalla on taysi kesa. Olin ihan jarkyttynyt kun kuulin kavereilta etta niilla on jo syysloma!!! Voin vain kuvitella, millaista sitten on, kun menee takaisin Suomeen, jossa on ehka lunta ja joulu kovaa vauhtia tulossa ja joululaulut soi jokapaikassa.  No, onneksi sita ei tarvi miettia viela. :D