Siis ihan uskomatonta!!! Miten voi olla jo viikko siita kun lahdimme Nkhataan!! Miten voi olla jo 3 viikkoa siita kun aloitimme leikkurin!!! Aika menee niin lujaa taalla. Mutta toisaalta, kukaan ei voi sanoa, etten olisi nauttinut joka minuutista taalla tai, kliseisemmin sanottuna, elanyt hetkessa. Mina osaan sen taidon ja valilla oikein keskityn hyviin asioihin, kun tietaa, etta kohta tama on ohi... Tietysti ei vain pelkkiin hyviin...

Leikkuri oli kylla jaksona ihan antoisa, ja opin paljon niin instrumenteista kuin anestesiapuolestakin. Paasin kerran kokeilemaan intubointia, mutta on kai sekin parempi kuin ei mitaan (okei, ei ehka tassa mun tapauksessa..). :D Yksi anestesialaakareista oli tosi kiva, kun antoi tehda paljon asioita ja kyseli ja kertoi samalla. Han esim. antoi minun nukuttaa potilaan, antaa niin laakkeita kuin kaasujakin ja sitten sain yrittaa intuboida. Han sanoi, etta tapaus on vahan vaikea, ja niin se kylla olikin. Meni vahan huonosti, en meinannut saada nakyvyytta nieluun. Kuitenkin itse nielu on ihan saman nakoinen kuin nukella. Olimme juuri paasseet puhumasta Sarin kanssa, etta ihme kun kaikki leikkaukset on menneet hyvin ilman mitaan suurempia kriiseja. Tanaan koettiin kuitenkin pienoinen kriisitilanne. Olimme nukuttamassa yhden anestesiologin kanssa potilasta ja mina olin laakkeissa, eli antamassa laakkeita ohjeiden mukaan. Ensin annetaan nukutusaine ja kun potilas nukkuu, sitten lihasrelaksantti. Tein tietysti tyota kaskettya, annoin lihasrelaksantin kun kaskettiin. Ensin luulin, etta potilas sai jonkun reaktion tai alkaa kouristaa, mutta kavikin ilmi, etta potilas ei ollut tarpeeksi unessa ja oli saanut lihasrelaksantin! Ei ollut mukava tilanne. Voisin kuvitella, ettei mukavin tunne maailmassa, kun on hereilla muttei pysty enaa hengittaa. Itse asiassa en ihmettelisi, vaikka potilaalle jaisi jotkut traumat hyvinkin tuosta. Anestesialaakarit vain juksentelevat ja huutavat ja mina pidan happimaskia potilaan naamalla. Potilas saatiin sitten kylla intuboitua jne. ja tilanne rauhoittui. Vaikka vastuu oli sen laakarin, niin en silti voi olla syyttamatta itseani, koska annoin ne laakkeet. Olisinhan voinut vaikka varmistaa tai itse katsoa, nukkuuko potilas. Toinen pieni jannitystilanne oli eilen, kun yhdelta potilaalta kesken leikkauksen loppui happi. Siina vaiheessa anestesialaakari vasta lahti etsimaan ambu-bagia, "Hmm..missas meidan ambu-bag on..".

Maanantaina meilla alkaa 3 viikon harjoittelu ensiapupolilla keskussairaalassa edelleen. Ensiavusta olen tehnyt jo 3 viikkoa eli puolet Suomessa ennen tuloa, joten tassa on ehka paras tilaisuus vertailla paikkojen eroja.

Viikonlopun olemme ihan kotosalla. Ei ole ainakaan viela etu kateen tiedossa mitaan. Ensi viikonloppua odotan kuumeisesti, koska olemme menossa safarille Sambiaan!!! Siita sitten lisaa myohemmin.

Maanantaina meilla oli "elokuvailta" kanadalaisten luona. Katsoimme komedian nimelta Accepted. Se oli kylla todella hauska. Oli kiva katsoa elokuvaa pitkasta aikaa ja viela isolta seinalta, kun heilla oli videotykki.

Taytyy muuten toivoa, etta kotona meita odottaisi rotanmyrkky tai -loukku, silla olemme muuten tormanneet uuteen asukastoveriimme (valitettvasti). Kerran ruokaa tehdessamme, edestamme juoksi ihan jumalattoman kokoinen rotta/hiiri, ja olemme valitettavasti nyt tormanneet siihen lahes joka paiva... Ei kivaa myoskaan. Pyysimme kylla vuokranantajaltamme hiirenloukkua ja han lupasi toimittaa asian, mutta "malawilaiseen aikaan" sen toimitus voi kestaa vaikka kuinka kauan...

Viela yksi asia, jonka haluaisin kertoa. Ostin torilta hamekangasta. Afrikkalaiset naiset kayttavat paljon pitkia kietaisuhameita ja samasta kankaasta saa solmittua vaikka minkalaisen mekon tai hameen. Minusta ne kankaat olivat tosi natteja. Ainut pulma oli vain ettei hameen solmiminen olekaan niin helppoa kuin luulisi. (Koekaytin hametta eilen.) Taytyy varmaan pyytaa joltain afrikkalaiselta naiselta oppitunti hameensolminnassa! :D

-Pauliina-