Lupasin jo joululomalla kuvapostauksen Malawista ja reissuistamme Afrikassa, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi. No nytpä tartuin tuumasta toimeen. Muuten olen palannut takaisin koulunpenkille. Varsinaiset ensihoito-opinnot ovat juuri alkaneet. Eipä meillä ehdi koulua koko lukuvuonna olemaan kuin 3 kk, sillä seuraava työharjoittelu alkaa jo maaliskuun viimeisellä viikolla!

Eilen kävin tk:ssa verikokeissa. Minusta mrsa-koe, hiv-testi ja pvk eli pieni verenkuva. Ei kylläkään sillä, että multa olisi erikoisesti syytä hiv:tä testata. Se oli vain äidin mielenrauhaksi. Mrsa oli puolestaan koulun vaatimus. Tosin, jos mulla mrsa olisi positiivinen, se olisi Suomesta saatu tartunta! Eihän Malawissa edes ollut käytössä mitään muita antibiootteja kuin penisilliini, joten ei siellä kyllä mitään resistenttejä bakteerejä pääse kehittymään!

Sitten vähän leffa- ja musiikkisuosituksia, jos haluaa kokeilla jotain todella afrikkalaista menemättä Afrikkaan! Ensinnäkin, joululomalla katsoin ystävältäni lainassa olleen dvd:n nimeltä Valkoinen Masai (tehty Saksassa). Se kertoo naisesta, joka on lomamatkalla Keniassa ja rakastuu siellä masai-heimoon kuuluvaan mieheen. Nainen muuttaa elämänsä suunnan ja jää asumaan kylään miehensä kanssa. Dvd on kyllä rakkaustarina, mutta siinä ei oikeastaan ole onnellista loppua (pari eroaa), ja enemmänkin se on draama, joka oikeasti kuvaa heimon elämää ja ennen kaikkea naisen sopeutumista erilaiseen kulttuuriin, vaikeuksista ja ristiriidoista. Elokuva oli melko raaka, mutta samalla erittäin todenmukainen, eikä mitään Afrikan huonoja asioita ole ollenkaan kaunisteltu! Kun katselin sen, mieleeni palasi mm.heti ajat Malawissa, kun matkustimme bussilla Lilongwesta Mzuzuun tai toisin päin ja samantien olin hurjan kiitollinen ja onnellinen, että olen Suomessa. Siinä kuvattiin todellisuudessaan kuinka bussiasemat ovat meluisia, likaisia ja täynnä ihmisiä. Ja siis muutenkin kaikki elämä on niin totta. Mutta siihen tottuu. Jopa tällainen valkoihoinen "mzungu" pystyy selviytymään villissä Afrikassa! Okei, se heimokylä on sitten asia erikseen. Afrikkalaisissa on paljon sentään myös ns. "normaaleja" ihmisiä, jotka elävät normaaleissa taloissa, mutta vaatimattomammin.. Mua vähän harmitti sen naisen puolesta: olisi ottanut edes johonki ei-heimoon kuuluvan ihmisen, niin olisi päässyt edes vähän helpommalla! (nimimerkillä masai-kylässä käynyt.) Mutta joo, kannattaa siis katsoa, jos haluaa nähdä todellista Afrikkaa!

Ja sitten on yksi bändi, johon tutustuin Afrikassa. Bändin nimi on Freshlyground. Niiltä ei valitettavasti löydy Youtubestakaan kuin ehkä yksi kappale (nimeltä Doo be doo). Kuuntele tästä. Mutta niillä on paljon muitakin hyviä kappaleita, ja nimenomaan sellaisia hyväntuulen kappaleita! Kannattaa kuunnella, jos haluaa hyvän mielen. Aion vielä joskus tilata niiden levyn.

Mutta sitten niihin kuviin. Tuo otsikko "I never knew of a morning in Africa when I woke up that I was not happy" (-Ernest Hemingway) pitää kyllä paikkansa, ainakin minun kohdallani. En tosiaan herännyt Afrikassa yhtenäkään aamuna ikinä niin, etten olisi ollut onnellinen. Vaikka siellä on paljon haasteita ja vastoinkäymisiäkin välillä (ainakin meille hyvään tottuneille), niin silti siellä on myös paljon onnellisuutta. Esimerkiksi tämä aikani Suomessa tuntuu paljon merkityksettömämmältä Malawissa olon jälkeen.

Yliopiston kampusalueelta.

Hoitsujen harjottelulabra yliopistolla!

Täällä tehtiin suurin osa harjotteluista. :)

Elämäni hauskimpia iltoja!

Minä Mapale Health Centerissä.

Malawilaisia äitejä ja lapsia laulamassa terveyskeskuksessa.

Mzuzun keskustassa kanadalaisten ystäviemme kanssa.

Lake Malawi :) (Nkhata Bay, Mayoka village)

Nkhata Bay. (kuva otettu veneen kyydissä matkalla sukeltamaan)

Syrjäkylää välillä Lilongwe-Mzuzu

Lastenosastoa :)

Leikkaussaliharjoittelu

Järvellä, Nkahata Bayssa uimassa.

Kanadalaisten luona päivällisellä.

Malawilaista jätehuoltoa talomme takapihalla!

Rebecca ja minä, Kande beach, Malawi.

Edelleen Malawi-järvessä pulikoimassa.

Joskus jopa vähän ryypättiinn.. :)

Se surullisen kuuluisa vaellus. :)

Ja perillä lähestulkoon kuolleina. :)

Siinä oli nyt muutamia harkittuja otoksia Malawista! Mulla on tietysti miljoona hyvää kuvaa enemmän, mutta niitä näkee Facebookista (myös ei-kaverit eli ulkopuoliset pystyvät katsella näitä kuviani!!).